Tästä matkasta minulle jäi monenlaisia musiikillisia muistikuvia. On sekä rauhallisia kappaleita rannalla lötköttelystä ja pimeistä, lämpimistä illoista, että tanssimusiikkia erityisesti Full moon partyihin liittyen. Myös kappaleet joita ei välttämättä matkan aikana kuunnellut voivat nyt kotiinpalattua sanoituksiltaan muistuttaa tilanteista tai tunteista. Yleisfiiliksiä kuvaa hyvin esimerkiksi Ellie Gouldingin Lights tai Tinie Tempahin (enpä uskonut kuuntelevani) kappale Children of the Sun.
"We climbing high, we on the Kilimanjaro, and their panicking. They don't really know what's happening"
Koh Phannangilla kuulimme paljon erilaista tanssimusaa. En ole ikinä oikein perustanut kappaleiden muuttamisesta tanssiversioiksi. Siinä rannassa on kuitenkin varmaan jotain taikaa joka muuttaa ihmisen musiikkimakua :) Tai sitten Gotyen Somebody I Use to Know:sta tehty versio oli vain niin erityisen hyvä, ettei siihen voinut olla ihastumatta.
Ämpäri |
Norjalaisen Envyn Am I Wrong vie melodiallaan minut aikoihin afrikassa ja myös musiikkivideo sopii erityisen hyvin tähän mielleyhtymään. Kuitenkin tämäkin kappale soi matkallamme paljon eli sen mukana pääsee kätevästi kahdelle eri mantereelle. Tehokasta.
Hulvattomat bilemuuvit |
Kotiinpaluun jälkeisistä tunnelmista kertovatkin sitten hyvin seuraavat kappaleet:
Rudimental: Free feat. Emeli Sande
Eminem: The Monster feat. Rihanna
Pariisin kevät: Astronautti
Club for five: Prinsessalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti