Tulevat matkat

Nyt on tämän kertainen Kaakkois-Aasian matka saatu päätökseen ja blogikin ajantasalle kotiinpaluun jälkeen. Onkin siis aika alkaa suunnitella tulevaisuuden matkoja.

Muutamat matkasuunnitelmat ovat jo valmiina odottamassa sopivaa aikaa (eli lomaa ja rahaa). Kaakkois-Aasia antoi itsestään oikein hyvän kuvan. Ainakin Thaimaahan ja Vietnamiin täytyy ehdottomasti päästä uudestaan.

Seuraava varma (ikinähän ei tiedä mitä sitä ennen tapahtuu) matka on odottamassa vasta toukokuussa kun lähdemme neljän naisen voimin valloittamaan ja voittamaan itsemme Tukholman maratonilla. Siinäpä onkin puoleksi vuodeksi tekemistä kun juoksee itsensä maratonkuntoon. Mutta meillä on niin loistava tiimi ettei epäilystäkään hyvästä lopputuloksesta!

Tulevaisuudessa haaveilen ainakin kiipeäväni Kilimanjarolle, kiertäväni Annapurna trekin, olevani töissä Australiassa, seikkailevani Vietnamin Son Doong järjettömän suuressa luolastossa ja katselevani vauvakilpikonnien kipitystä mereen ja ja ja... mutta asia kerrallaan. 50:een on vielä aikaa ;)

You are not wealthy until you have something money can't buy. (Garth Brooks)

Muistoja musiikissa

Minulle jää usein mieleen matkoilta erityisesti musiikki, jota on kulloinkin kuunnellut tai haluamattaan kuullut. Myöhemminkin kun näitä kappaleita kuulee palaa muistoissaan matkoille ja voi uudelleen elää kokemuksia ja tilanteita. Se on halpa keino päästä lomatunnelmiin, varsinkin jos omistaa Spotifyn.

Tästä matkasta minulle jäi monenlaisia musiikillisia muistikuvia. On sekä rauhallisia kappaleita rannalla lötköttelystä ja pimeistä, lämpimistä illoista, että tanssimusiikkia erityisesti Full moon partyihin liittyen. Myös kappaleet joita ei välttämättä matkan aikana kuunnellut voivat nyt kotiinpalattua sanoituksiltaan muistuttaa tilanteista tai tunteista. Yleisfiiliksiä kuvaa hyvin esimerkiksi Ellie Gouldingin Lights tai Tinie Tempahin (enpä uskonut kuuntelevani) kappale Children of the Sun.

"We climbing high, we on the Kilimanjaro, and their panicking. They don't really know what's happening"

Koh Phannangilla kuulimme paljon erilaista tanssimusaa. En ole ikinä oikein perustanut kappaleiden muuttamisesta tanssiversioiksi. Siinä rannassa on kuitenkin varmaan jotain taikaa joka muuttaa ihmisen musiikkimakua :) Tai sitten Gotyen Somebody I Use to Know:sta tehty versio oli vain niin erityisen hyvä, ettei siihen voinut olla ihastumatta.

Matkan aikana ehkä eniten soitettu yhtye oli Avicii. Sekä Hey Brother että Wake me up soivat harva se ilta omasta soittimesta ja paikallisissa ravintoloissa. Ja lauletaanhan toisessa siitä kuinka ollaan kaukana kotoa.

Ämpäri

Norjalaisen Envyn Am I Wrong vie melodiallaan minut aikoihin afrikassa ja myös musiikkivideo sopii erityisen hyvin tähän mielleyhtymään. Kuitenkin tämäkin kappale soi matkallamme paljon eli sen mukana pääsee kätevästi kahdelle eri mantereelle. Tehokasta.

Hulvattomat bilemuuvit

Näitä kappaleita kun kuuntelee niin pääsee takaisin paratiisisaaren rannoille tai tanssimaan hullunlailla Full moon partyilla. Vain laittamalla silmät kiinni.

Kotiinpaluun jälkeisistä tunnelmista kertovatkin sitten hyvin seuraavat kappaleet:

Rudimental: Free feat. Emeli Sande
Eminem: The Monster feat. Rihanna
Pariisin kevät: Astronautti
Club for five: Prinsessalle

Akuutti ruokaikävä!

Palasin Suomeen ja ruokakulttuuriin liittyvät kokemukset olivat masentavia. Hämmentävää etten näin selkeästi aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota siihen, miten kaikki maistuu samalta. Ainoat mausteet käytössä tuntuvat olevan suola ja pippuri. Tosin ruoka-aineiden maut pääsevät tällöin esiin paremmin. Eli makunsa kullakin. Minun keittiössäni tähän tulee kuitenkin muutos ja harmittelen etten ymmärtänyt tuoda Aasiasta enemmän mausteita mukanani. Jospa tänä jouluna saadaan hieman varioitua "suomalaista perinneruokaa".

Kaakkois-Aasiassa ihmisen makunystyröitä hemmotellaan, mutta ne laitetaan myös koville. On currya jonka makua kookosmaito ihanasti pehmentää, chiliä joka tuntuu olevan tulista vain tulisuuden vuoksi sekä vastapainoksi oikein makeita makuja mm. tuoreissa auringossa kypsyneissä hedelmissä. Kerran sain eteeni niin tulista Kambodzalaista perinneruokaa, että se meinasi jäädä syömättä. Kuitenkin ryhdistäydyin ja liekköhän makunystyräni ikinä palaavat ennalleen. Neljän viikon jälkeen aloin kuitenkin olla sitä mieltä, että ruoan kuuluukin olla mausteista.

Nimenomainen mausteinen ruoka

Thaimaalaisien ruokien ehdoton ykkönen: Tulisen kermainen "Green Coco Curry" eli vihreä kookoksinen curry kasviksilla lisukkeenaan basmatiriisiä. Tosin parhaan taidonnäytteen tästä ruoasta esitti Kambodzalaisen saaren Koh Rongin Smile:n hostellin kokki. Niin hyvää ettei voi olla suosittelematta.

Kokeilinkin itse kuinka minulta onnistuu kyseisen curryruoan tekeminen. Reseptin löysin Spice up!- merkkisen vihreä currytahna purkin kyljestä ja sitä hieman varioiden sain aikaan oman versioni.

Vihreä kookoksinen curry

4 rkl vihreää currytahnaa (totesin tosin että autenttisen makuelämyksen saavuttamiseksi saa käyttää vähintään tuplamäärän)
400ml kookosmaitoa
4 kaffirlimetinlehteä
1tl ruokosokeria
300g kanaa
6 keskikokoista perunaa
2 porkkanaa
kukkakaalia/parsakaalia

basmatiriisiä

Laita kasvikset kiehumaan ja ruskista kana. Lisää currytahna (riittävästi!) desiin kookosmaitoa paistinpannulla ja lämmitä. Lisää sokeri, limetinlehdet ja loppu kookosmaidosta. Keitä. Lisää melkein kypsät kasvikset ja liha. Anna hautua tovin. Tarjoile riisin kanssa.


Jos olet tehnyt ruoan oikein muista ottaa lähettyville myös vettä (olutta) ja nenäliinoja :)

Paluu Bangkokiin

Huahinista Bangkokiin menevä tie on suomalaisellakin mittakaavalla erinomainen. Sitä pitkin oli ilo körötellä pikkubussin kyydissä ja matka taittui joutuisasti. Bangkokin Victory monumentilla taksiin vaihdettuamme palasimmekin sitten karuun todellisuuteen. Kello alkoi olla jo neljä ja liikenne sen mukaista. 6 kilometrin matkaan kului liki tunti. Kaikeksi onneksi meille sattui yksi haroista Bangkokin rehellisistä taksikuskeista joka laskutti tunnin istuskelusta autossaan euron per henki. Sitten pääsimme vihdoinkin perille viimeiseen kohteeseemme. Kao San Roadilla vietimme lomamme 2 viimeistä päivää kaaoksessa ja ihmisten ympäröimänä. Välillä jaksaa myös matkoilla ihmetyttää ihmisten pyyteettömyys. Seisoimme (taas kerran) hämmentyneen oloisina keskellä katua kun kaksi (salskeaa nuorta miestä ;) ) turistipoikaa tulee kyselemään onko meillä jo majoitus varattuna ja kun kerroimme ettei, he halusivat saattaa meidät hostellin eteen jonka olivat havainneet hyväksi. Heillä oli puoli tuntia aikaa ennen bussin lähtöä seuraavaan kohteeseen, joten he päättivät käyttää sen auttamalla kanssamatkailijaa. Kuinka ystävällistä. Meille ainakin saivat hyvän mielen aikaiseksi.

Lomamme viimeisenä päivänä kävimme vierailemassa Wat Phon temppelialueella, jossa sadat kullatut Budha-patsaat hymyilevät seesteisesti. Kävelimme ympäri kaupunkia ja tällä kertaa olimme valmistautuneet huijausyrityksiin joita meihin yritettiin kohdistaa turistien suosimilla alueilla. Alkumatkan hankaluuksien jälkeen emme ole tulleet huijatuiksi, tai olemme siitä vähintäänkin autuaan tietämättömiä.

Budhat

Loman loppuhuipennukseksi Bangkokilaiset alkoivat osoittaa mieltään hallitusta vastaan turistialueen läheisyydessä. Satojatuhansia ihmisiä valtasi katuja heiluttaen Thaimaan väreissä sini-valko-punaisia lippuja ja puhaltamalla pilleihin. Väkivaltaisuuksia emme ainakaan havainneet ja jouduimmepa itsekin osallisiksi mielenosoitusta pakotettuina kulkemaan sen läpi takaisin hostellillemme. Väkijoukkojen välttäminen osoittautui mahdottomuudeksi ihmisten parveillessa turistialueen ympärillä, jossa myös meidän hostellimme sijaitsi. Helppohan se on ulkoministeriön sanoa.

Viimeistä iltaa viettämään

Viimeisenä iltana täytyi toki syödä ruokaa johon matkan aikana erityisesti ihastuimme. Green curry, We'll miss you!! Kotimatka alkoikin sitten aamulla klo 4 paikallista aikaa. Taksiyritys kehotti lentokentälle haluavia lähtemän ajoissa pois keskustasta jatkuvien ja laajenevien mielenosoitusten takia. Katuja oltiin aikeissa sulkea ja kaupungista oli kuulemma hyvä päästä ulos ennen sen tapahtumista. Neljältä aamulla ilman ruuhkia kotimatka alkoikin joutuisasti ja jatkui samaan malliin kotiin asti.

Aurinkoa mä metsästän...

Koska aurinko ei ollut halukas tulemaan meidän luoksemme meidän piti mennä auringon luokse. Ja aurinko oli Hua Hinissa. Hua Hin on varmasti jokaisen Thaimaan matkaislusta kuulleenkaan suomalaisen tietämä turistikaupunki joka kasvaa vuosi vuodelta. K oli käynyt täällä muutama vuosi sitten ja kaupunki oli muuttunut sitten viime käynnin. Vähintään joka 10 vastaantulija oli suomalainen ja muitakin länsimaalaisia turisteja riitti. Palvelut ovat turistien vaatimilla tasoilla mutta myös hinnat ovat korkeampia kuin mihin me budjettimatkailijoina olimme tottuneet.

Olimme varanneet huoneen guesthousesta mutta perille päästyämme se olikin täynnä. Ystävällinen omistaja vei meidät toiseen läheiseen (parempaan ja kalliimpaa) guesthouseen ja sai järjestettyä meille vastaavanlaisen huoneen samalla hinnalla. Olimme tyytyväisiä.

Hiekkaleikkejä

Jotenkin matkaväsymys alkoi jo saada matkalaisista otetta joten päädyimme makoilemaan rannalla, syömään mereneläväisiä, shoppailemaan yömarketilla sekä kävelemään lähes kymmenen kilometriä pitkällä hiekkarannalla. Jos olisi ollut aikaa (ja rahaa) olisimme niin menneet Kite surfing- kurssille. Se on yksi Hua Hinin aktiviteeteista ja näytti oikein ihanalle.. seuraavalla kerralla sitten.

Kitesurfing... minäkin haluun!

Yhdellä kävelyretkistämme kävelimme lähes kahden käärmeen päälle jalkakäytävällä. Saimme keskellä katua kiljumis/puistatus kohtauksen jonka läheisen hotellin vartija pääsi todistamaan (hullut suomalaiset). HYI. Siitä lähtien suhtauduimme suurella varauksella puiden alta kävelemiseen.

Lasten mehuhetki

Parivenyttelyä ja pahoinvointia

Full moon juhlien jälkeen tarvitsimme hemmottelua ja suuntasimme E:n ja K:n kanssa läheiseen thai-hieronta paikkaan. Minä ja E halusimme selkä- ja hartiahieronnan, K jalkahieronnan. Aina ei kuitenkaan saa sitä mitä tilaa.
Meidät ohjattiin E:n kanssa samojen verhojen väliin mahalleen sängyille. Hieronta aloitettiin täysin väärästä päästä eli jaloista. Kurkistelin salaa E:n päin ja koska käsittely oli sama päätin katsoa mitä tuleman pitää. Seuraavaksi hierottiin pyydettyjä kohtia kunnes alkoi hieronnan mielenkiintoisin osio. Thaimaalainen parivenyttely! Olimme niin monella solmulla ja asennoissa joihin emme kuvitelleet taipuvamme. Välillä hierojan alla ja välillä kokonaan ilmassa hierojan päällä. Rutinaa kuului varsinkin E:n niskasta niin kovaa, että hihiteltiin kaikki neljä verhojen välissä.

Yritin vielä kertaalleen käydä ylävartalon hieronnassa mutta silläkin kertaa (toisin kuin K) sain hieronnan thaimaalaisella twistillä. Tällöin hieroja (ei mikään sisar hento valkoinen) käveli koko painollaan selkäni päällä. Päätin jatkossa tyytyä jalkojen hierontaan :)

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen lepäilimme vielä päivän Koh Phananganilla ihanassa bungalowi paikassa nimeltä Coco garden resort. Todella siistiä ja aivan meren rannalla.

Koska Koh Taolle oli luvattu sadetta seuraavaksi viikoksi päädyimme muuttamaan suunnitelmia ja katsoimme säätiedotuksesta lähimmän aurinkoisen kohteen. Seuraavana päivänä suuntasimme lautalla mantereelle Hua Hiniin. Turistimeininki vie voiton sateesta jota saamme varmasti tarpeeksi suomeen palattuamme. Merenkäynti oli voimakas ja onneksi olimme varautuneet matkaan matkapahoinvointitableteilla... suurin osa muista matkustajista voi pahoin. Kaikin puolin mieltä ylentävä 3tuntia. Katamaraanille ei todellakaan kannata lähteä kuin täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa. (K:lla oli katamaraanista jo valmiiksi vähemmän miellyttäviä muistoja)

Sinikattoiset bungalowit

Full moon

Kuu on melkein täysi ja saavuimme sitä juhlistamaan Kaakkois-Aasian matkaajien bilemekkaan Koh Phanganille. Täyttä kuuta saapuu kuukausittain juhlimaan kymmeniätuhansia ihmisiä. Ranta täyttyy illan aikana juhlijoista, tanssijoista sekä monenmoisista esiintyjistä. Täällä tapasin (sovitusti) ystäviä suomesta ja toki joukossa on aina sekä hauskempaa että turvallisempaa!?! Aivan ensimmäiseksi päädyimme kokeilemaan Cheerleading kykyjämme ihmispyramidissa. Pääsimme kirjaimellisesti Kanadalaisten niskan päälle.

Kanukkien niskan päällä

Itse täydenkuun päivä alkoi heräämisellä myrskyyn. Ukkonen tuntui tulevan sisään ovista ja ikkunoista. Onneksi majamme kesti ja illaksi sää selkiytyi. Saimme nauttia harvoina sateettomina hetkinä hotellimme uima-altaasta.

Hotellin psykedeelinen uima-allas

Illaksi pukeuduimme kaikkien taiteen sääntöjen mukaan neonväreihin ja lisäsimme loistoa neonvaloissa hohtavilla vartalomaaleilla. Jotta jaksoi tanssia aamuun piti käydä syömässä "maailman parasta pizzaa" Monalisa ravintolassa pääkadun varrella. (Suosittelen jokaiselle joka matkustaa tähän maailmankolkkaan!) Sitten tanssittiinkin kuun loisteessa, valojen välkkeessä ja bucketti kainalossa aamukuuteen... Ja siitä kuvamateriaalia tuonnempana :)

Matkustamisen sietämätön keveys?!?

Ja matka jatkuu.. tulimme K:n kanssa siihen tulokseen, että paratiisiin olisi voinut jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Matkan oli kuitenkin jatkuttava jos aiomme ehtiä lennollemme Vietnamin Ho chin ministä Ko Samuille Thaimaahan. Siispä varasimme paikat yöbussista, jonka oli tarkoitus olla perillä HCM:ssä kymmenessä tunnissa. Vaan kuinkas sitten kävikään.
Skeptisesti suhtauduin alunperinkin tuohon 10 tuntiin, mutta että matkaan meni yhteensä 16 tuntia oli melkoinen yllätys. Bussi lähti kahdeksalta illalla Sihanoukvillestä ja ensimmäisen tunnin ajan keräilimme matkustajia kyytiin ympäri kaupunkia. Matkan päästyä alkamaan kaikki sujui oikein joutuisasti Phnom Penhiin asti. Siellä sitten keskiyöllä bussia vaihtamaan. Uusi bussi seisoo paikoillaan kolme ja puoli tuntia.. mitään ei tapahdu. Kukaan ei tunnu tietävän milloin ollaan lähdössä. Ajattelin, että jos nyt nukahtaa niin herää varmasti aamulla samasta paikasta.
Liikkeelle kuitenkin vihdoin ja viimein päästiin. Rajanylityksineen kaikkineen matka oli melkoinen kokemus. Varsinkin kun suurimman osan ajasta bussissa ei ollut vessaa.
Olimme niin onnellisia kun vihdoin  pääsimme HCM:iin. Melkein 7 miljoonan ihmisen asuttaman suurkaupungin liikenne on käsittämätön. Suureksi yllätyksekseni kaupunki muuten vaikutti vehreältä ja mukavalta. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hintataso Thaimaahan ja Kambodzaan verrattuna alhainen. Ruokakulttuuriin kuuluu mm. "frog porridge" eli sammakkopuuro, joka valitettavasti jäi tällä kerralla maistamatta. :)
Kaiken matkustamisen lomassa hemmottelimme itseämme jalkahoidolla ja -hieronnalla. Mmm. Nyt varpaankynnet on värjätty sähäkästi muutaman päivä päästä tapahtuvia. Full moon partyja varten.
Seuraava peliliike olikin säästää lentolipuissa ja yöpyä Bangkokin lentokentällä vaihtolentoa odotellessa. Tätä ei todella voi suositella kenellekään. Nukkuminen jäi melko vähäiseksi penkillä könöttäessä. Mutta pääsimme perille Koh Phananangille. Olemme valmiita täysikuuhun.

Marketilla

HCM katujen hulinaa

Another day for you and me in paradise

Siitä lähtien kun saavuimme saarelle aivot ovat kääntyneet rentoutuneeseen moodiin. Päivä alkaa aamupalalla jota seuraa uimista, snorklausta ja lukemista. Mitäpä paratiisisaarella stressaisi?!
Tosin jokaisessa paratiisissä on myös varjopuolensa, mutta kuten tulette huomaamaan tässä tapauksessa lista on lyhyt ja siedettävä. Ensinnäkin wc:mme katossa asustaa suuri hämähäkki. Olen melko varma että se mulkoilee sieltä kahdeksalla silmällään minun jokaista liikettä. Toisekseen saarella on 8 eri myrkkykäärmelajia. Tämän muistettuamme käännymme K:n kanssa vesiputoukselle suuntautuvalta "viidakkokävelyltä" 100m jälkeen takaisin. (Yhtäkään käärmettä ei tosin koko reissulla ole näkynyt) Näiden asioiden kanssa juuri ja juuri taitaa pystyä elämään.
Hienoin kokemus saarella oli ehdottomasti kuitenkin vedessä elävä plankton. Kuulimme huhuja pimeässä hohtavasta planktonista ja muutamana yönä yritin sitä parvekkeelta tiirailla. Lopulta joku osasi kertoa ,että platonin kanssa pitää uida jotta sen voi nähdä. Ja ei kun tuumasta toimeen. Pimeän tultua ja valojen sammuttua (sähköt päällä vain muutaman tunnin päivässä) suuntasimme mereen. Voi sitä riemun ja kiljahtelun määrää. Kättä tai jalkaa vedessä heiluttaessa veteen syttyi pieniä, kirkkaita pisteitä jotka valaisivat hetken ja hiipui sitten pois. Kun jaloilla polski oikein lujaa pystyi pilkkopimeässä näkemään pohjan. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa :)

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja niin meidänkin piti repäistä itsemme irti seesteisestä tilasta ja varata matkat kohti seuraavaa maata, Vietnamia.

Paradise

Olemme saapuneet paratiisiin!
Matkasimme 5 tuntia minibussilla Sihanoukvilleen, joka tunnetaan paikallisena turistiloukkuna. Meitä ajatus ei juurikaan houkutellut, joten ostimme liput aamulla lähtevään laivaan ja päätimme siirtyä rauhallisempaan kohteeseen. Lisäksi saimme myöhemmin tietää, että olimme yöpyneet keskellä aluetta joka on tunnettu seksiturismistaan. Hmm...  Joten poistuminen oli kaikenkaikkiaan onnistunut ratkaisu. :)
Päädyimme sateisessa säässä melko pienelle Koh Rong saarelle, jossa ei ole niin suurta väenpaljoutta, vesi on turkoosia, palmut huojuvat ja hiekkaranta valkoinen. Majoituskin kymmenen metriä rannasta kustantaa 3euroa per yö, joten päätimme jäädä tänne toistaiseksi.
Oli ihanaa päästä uimaan kaikkien kuumissa ja pölyisissä kaupungeissa vietettyjen päivien jälkeen. Vesi on noin 30 asteista ja NIIN ihanaa. Ultimaattisen rentoutumisen lisäksi lähdimme pienellä veneellä viereiselle (vieläkin pidemmälle ja rauhallisemmalle) rannalle. Veneen kapteenina nuori paikallinen mies 3-vuotiaan poikansa kanssa, jolla oli tärkeä rooli paatin ohjaajana rantautumisissa. Täällä työskennellään pienestä pitäen. Pääsimme päivän aikana snorklaamaan kahdessa eri paikassa. Vesi ei ollut kovin kirkasta koska muutama päivä aikaisemmin tuuli kovaa. Varmaankin Filippiinien taifuunin vaikutusta. Kuitenkin näimme värikkäitä kalasia ja äkäisiä rapuja joista yksi kävi nipistämässä minua selästä.
Auringonlaskua palasimme vielä ihastelemaan rannalle ja sen jälkeen pimenevässä illassa ajelimme kotirantaan.

Linja-autossa on tunnelmaa!

Millainen tunnelma? Noo, siitä voi olla montaa mieltä. Matkaoppaiden ja paikallisten mukaan tie on täydellisessä kunnossa, mutta "täydellinen" ei pääse suomalaisella mittakaavalla edes välttävään. Vähän väliä takapenkki tärähtää niin kovaa monttuun, että saa pitää penkistä kiinni :) Tässä matkustamismuodossa ei tarvitse  päikkäreitä ottaa. Takapuolet hellinä ja selkänikamat uuteen uskoon järjestyneinä pääsimme perille Phnom Penhiin. Illalla vielä keinutti aivan kuin laivamatkan jälkeen. Siem Reap vaati veronsa ja vaatteiden pesun jälkeisiin menetyksiin kuuluu K:n valkoinen toppi sekä muutama matkalle eksynyt sukka... Jos jokaisessa pyykkäyksessä häviää yhtä paljon tavaraa meillä on kevyet rinkat paluumatkalla.
Phnom Penhissä tutustuimme maan ikävämpään lähihistoriaan ja vierailimme "kansanmurha" museossa sekä "killing fieldseillä ". Ahdistavia tuntemuksia koimme vankilakopeissa sekä joukkohautojen paikalle tehdyn muistomerkin vierellä. Hirmuista katseltavaa. Toiveissa on, että näistä otetaan oppia jotta vastaisuudessa ei tapahtuisi vastaavanlaista.
Seuraavana päivänä keskitymme neutraalimpiin kulttuurikokemuksiin vierailemalla kansallismuseossa sekä paikallisessa kauppahallissa. Mukaan tarttui toki muutama paikallinen vaate menetettyjen tilalle (vaikka minä en vielä mitään ole menettänytkään varaudun valmiiksi) Hippilook on saavutettu!
Phnom Penh osoittautui alkujärkytyksestä toivuttuamme varsin mukavaksi suurkaupungiksi. Kunhan oppii ylittämään kadun siinä kaaoksessa sekä pitämään kasvomaskia tuk tuk-kyydissä pölisevillä kaduilla huristaessa. Mukavia kahviloita, ravintoloita sekä miellyttävän hiljainen hostelli.
Seuraavaksi kutsuu ranta ja uiminen. Koko alkumatkan olemme olleet niin aktiivisia, että on hyvä pysähtyä ja olla suorittamatta hetkinen.

Toul Slengin kansanmurhamuseo

Selli

Vehreyttä rautalangan takana

Choeung Ek muistomerkiltä... tunnetaan paremmin nimelä Killing fields

Kansallismuseo

Less is not more... more is more!!

Kuten otsikko jo kertoo enemmän on todellakin enemmän. Alkumatka on ollut erittäin aktiivinen. Olemme liikkuneet nopeassa tahdissa maasta ja kaupungista toiseen. Onneksi ensi viikolla suuntaamme rannalle rentoutumaan, niin ei mene koko loma suorittamiseksi.
Siem Reap on suosittu turistikaupunki koska 6km keskustan ulkopuolella sijaitsee tuhansia vuosia vanha temppelikaupunki Angkor. Muinaiset hallitsijat rakensivat toinen toistaan hienompia temppeleitä, jotka viidakko sitten tuhansien vuosien aikana nielaisi sisäänsä.
Vuokrasimme paikallista liikennettä uhmaten polkupyörät kahdeksi päiväksi. Ja koko ajan pelotti, että joku varastaa ne temppelin edestä. 33 asteen paahteessa sitkeästi kuitenkin pyöräilimme kymmeniä kilometrejä temppelialueella. Ja kyllä se oli sen arvoista.
Osa temppeleistä oli edelleen viidakon seassa. Toiset kaivettu esiin puiden seasta ja entisöity. Saimme myös ihailla upeaa auringonlaskua temppelin laelta. Kaunista. Mutta neidot olivat kyllä melko ryytyneitä 8 tunnin pyöräretken jälkeen :)

Kuka on tuo Indiana Jones??

Ladyt lierihatuissaan

Scambodia!!

Matkustaminen on mukavaa ja uusiin paikkoihin tutustuminen jännittävää. Kuitenkin kun saavuimme Bangkokin lentokentältä junalla keskustaan mietin, että toki vähäisempi kulttuurin päällekäyminen riittäisi :) Ensimmäiseksi junasta astuessa tulee vastaan kuuman kostea ilma. Ihmisiä on joka puolella, liikenteen melu ja haju ovat käsittämättömät... 24 h hereillä olleen ihmisen aistit ylikuormittuvat. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin kovin ystävällisiä. Kun seisoo kadulla hämmentyneen näköisenä (ja sehän meiltä onnistuu), joku tulee tarjoamaan apua. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen elämä hymyili jälleen ja päätimme lähteä selvittämään huomisia juna-aikatauluja ja etsimään syötävää. Junalippuja ei saanut ostettua ennakkoon ja "kokeneina matkaajina"(sarkastinen kommentti, you'll see) emme haksahtaneet tunnettuun huijaukseen mennä Kambodzan puolelle bussilla. Seuraavana aamuna olimmekin sitten klo 5.15 paikallista aikaa rautatieasemalla ostamassa lippuja. Kuuden tunnin matkasta pulitimme kokonaisen euron. VR voi ottaa oppia. Leppoisaa matkustamista halki Thaimaan maaseudun. Viljelyksiä on joka puolella ja viljelijät seisovat vyötäisiään myöten vetisillä pelloilla. Pääsimme junalla rajakaupunkiin josta tuk tukilla rajalle. Meidät ohjataan ostamaan viisumia. Kirjoitamme papereita ja olemme jo kaivamassa rahoja esille kun "kaikki ei tunnu olevan oikein". Hetkinen nyt, viisumin myyjät ovat rajan väärällä puolella, heillä ei ole uniformuja, viisumi ei maksa kerrotun verran, sitä ei voi maksaa dollareissa... MEITÄ YRITETÄÄN HUIJATA ja kunnolla!!! Onneksi ystäväni K oli minua nohevampi ja tajusi tämän ennen kuin oli liian myöhäistä. Me sinisilmäiset suomalaiset. Ei suomessa ole tapana huijata ihmisiä. Nyt osataan sit olla varuillaan.  Voi että kihisimme kiukusta. Tapauksen yksityiskohdat voi lukea Cambodian Lonely Planetista kohdasta: Scambodia. Emme siis olleet ainoita joita on yritetty huijata. Lopulta sitten löysimme oikeat tulliviranomaiset ja viisumit saatiin helposti passiin. Jännityksellä odotamme seuraavaa rajan ylitystä. Tämänpäiväisen 12 tunnin matkustamisen jälkeen olemme päässeet Siem Reapiin ja saadaan kolmen vuorokauden matkustamisen jälkeiset univelat kuitattua. Sitten uusin voimin tututumaan temppeleihin. Seuraavaksi tunnelmia matkalta kuvien muodossa (kääntäkähän päätä minun teknisten taitojen puuttuessa):

 

Minne on aurinko kadonnut??

Viime päivät ovat olleet suomessa kovin sateisia ja harmaita. Tuntuu ettei auringosta ole näkynyt pilkahdustakaan ja sade on loppumaton. Lisäksi lauantaina kelloja siirrettiin talviaikaan ja päivärytmin löytäminen siitä syystä entisestäänkin hankalampaa. Näyttääkin siltä että on korkea aika lähteä etsimään kadonnutta aurinkoa ja lataamaan D-vitamiiniakut pitkää talvea varten.
Toki nälkäisenä ei ole hyvä lähteä ja lomalle jäämisen kunniaksi Joe is Happy.. and so am i!
Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkaseuralaiset kohtaavat ja niin retki voi virallisesti alkaa.
Kuten Raappana sen niin hyvin sanoi: "Lähdetään kauas pois sinne mis on lämmin.." Sinne meillä on tavoitteena mennä.